REKRY: Keikkasiivooja päiväkoteihin

REKRY: Keikkasiivooja päiväkoteihin

Services Netton toiminta-ajatuksena vuodesta 2007 on mahdollistaa asiakaskeskeisillä siivouspalvelut sekä yrityksille, kunnille, että kotipalvelun tukipalvelut kotitalousasiakkaille Helsingin, Espoon ja Vantaan alueella.

Haemme nyt kasvavaan joukkoomme keikkasiivoojaa huolehtimaan Helsingin kaupungin päiväkotien, esiopetuksen ja leikkipuistotoiminnan tilojen puhtaanapidosta.

Työtehtäviin kuuluvat päiväkotitilojen puhtaanapito, pyykkihuolto ja muut erikseen sovittavat päiväkodin avustavat tehtävät. Lisäksi työtehtäviin kuuluu vaatehuoltoa eli esimerkiksi lasten märkien vaatteiden kuivumaan laittamista ja kurahousujen pesemistä.

Työ on vaikeasti ennakoitavaa keikkatyötä. Keikat kestävät aina muutamasta päivästä jopa useampaan kuukauteen. Keikat saattavat tulla hyvinkin nopealla varoitusajalla, mutta yleensä tiedon töistä saa viimeistään edellisenä päivänä. Työajan pituus vaihtelee 2 – 8 tunnin välillä päivässä, työtilauksen mukaan. Toivomme sinulta joustavuutta ja omatoimisuutta sekä päiväkotitilojen siivouksen kokemusta. Teillä on myös oikeus kieltäytyä työtehtävästä.

Noudatamme Yksityisen Sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Teidän pitää toimittaa lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote.

Vapaamuotoiset hakemukset ja CV osoitteeseen tyohakemukset@servicesnetto.com

Yhteystiedot:
Palveluesimies Anne Kouvonen puh. 0451166064
tyohakemukset@servicesnetto.com

Palkkaus:
Tes mukaan + korvaus + lisät + edut
Työ alkaa:
Heti tai sopimuksen mukaan

Leave a comment

Tila siivous/ Tee tarjouspyyntö
Click or drag a file to this area to upload.
Click or drag a file to this area to upload.